torstai 29. marraskuuta 2012

vuosi sitten


meidän kuistilla näytti näin viihtyisälle
nyt en edes kuvaa viitti laittaa
en ole saanut sinne yhtään joulua aikaiseksi
jotain pientä räpellystä
joka häviää yleisen kaaoksen alle samantein

en tiedä, mistä se kaaos sinne aina syntyy
mutta kun kaikkipaikat on täynnä kenkiä, tumppuja...
niin vaikea siitä on saada aikaiseksi mitään kaunista

mua sellainen olotila häirii tosi paljon,
mutta toisaalta olen tällähetkellä jotenkin voimaton muuttamaan tilannetta
pitäis vaan pystyä sulkemaan silmät epäoleellisilta asioilta ja
kääntämään katse muualle
vitsit kun se oliskin niin helppoa!!

sain tänään kuulla tuomion mun sydänmittauslaitteesta
joka mulla oli vuorokauden
kovat sykkeet on levossa ja pienessä rasituksessa huitelee pitkästi yli 140
sitä stressiä kuulemma
niin tiedossa taitaa olla :)

ollaan kuulolla :))

jaana



keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Tänään


olen puhua pulputtanut pääni tyhjäksi työnohjauksessa
saanut kerrankin sanottua paljon asioita
mitä pienessä mielessä olen miettinyt ja pohtinut




olen taipunut moneksi kuin kuvan karkkikeppi
riisunut ja ripustanut
napittanut ja taputtanut
hellinyt ja hoivannut



olen herkistynyt pienen ihmisen kanssa neuvolassa
mietitty menneitä vuosia
 kyyneleet silmissä
tuntenut suurta vastuuta ja samalla iloa tästä kaikesta




olen kipaissut kaupassa
ostanut ilman huonoa omaatuntoa ranskiksia ja kaupanlihapullia
napannut mukaan kassanviereltä pienen hyasintin alun
nuuskutellut sitä tässä ohimennen
ja
muistanut kuinka pienistä asioista voi tulla iloiseksi


olis kiva kuulla mitä tunteita ja tohinoita sinun päivään on kuulunut?

keskiviikko halit
jaanalta

tiistai 27. marraskuuta 2012

Oma koti kullan kallis


niin se vain on
<3 <3



tämä sisäeteisen nurkkaus on mulle hiukan harmituksen kohde
kaikenlaisia juttuja siihen olen kokeillut,
mutta mikään ei oikein tunnu toimivan
välillä mietin, että antaisko olla ihan tyhjillään
mutta
mulla on joku tyhjänpaikan allergia ;)



vierestä lähtee vanhat pariovet kuistille
päällä edellisten asukkaiden soittokelloja




Muikeaa tiistaita teille täältä Amandantuvalta toivottelen!!
Me lähdetään parintunnin palaveriin, meneehän se päivä niinkin.

Ihankuin aurinko yrittäis kurkkia
ja huomiselle on luvattu LUNTA
:)))))

On hienoa, kun jaksatte runsainjoukoin vierailla Amandantuvalla
Kiitos Siitä
ja
Kiitos mukavista kommenteista erityisesti<3

jaana

maanantai 26. marraskuuta 2012

huh tästä se alkaa


nimittäin lahjusten hankkiminen
enää ei mamma ennätä istuskelemaan vaan on kiiruusti kiirehdittävä
eilen illalla se oikein vasta tajuntaan läjähti 
että ei tässä enää  paljoa aikaa ole Jouluun!!



Juuri äskettäin palasin ensimmäiseltä Isolta ostostelu reissulta
ja
 Olen Ihan Puhki
auton takatila täynnä kasseja 
vielä pitäis ne jotenkin sisälle saada, pakettiin pujauttaa
ja 
Piilottaa
Se onkin sitten ihan oma taitolaji Se




Luulen, että saan vielä ihan riittävän montakertaa auton nokan kääntää kohti 
kauppakeskusta...
Näitä lahjottavia kun on Aikas Monta :)
siihen vielä opettajat, ystävät ja kylänmiehet
unohtamatta postinjakajaa
se on meidän perheen perinne ollut jo pitkään,
että aaton aattona meidän postia on odottamassa jännittynyt tonttu 
ja
paketissa posti frouvalle jotain suussasulavaa 
kiitokseksi koko vuodesta :)



Nyt aattelin heittää hetkeksi tuohon soffalle selälleni
katsella ihania joululehtiä
sekä
mietiskellä tulevia lahjustelureissuja


Mites siellä..jokos nämä reissut on aloitettu,
vai syntyykö kaikki paketit itsetehden?

Mulla ei valitettavasti synny..
ja ei taitais kelvatakaan..kun tässä tontunpajassa ei oikein osata noita
kaikenmaailman ihania leluja tehdä :))

jouluisissa mietteissä
jaana

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

tonttuillaan


välillä vähän liikaakin
juu
tonttuja meillä riittää 
mamma on kuulemma se päätonttu
pitäiskö ottaa kohteliaisuutena




yksi tonttu päätti sitten lähteä possulla ratsastamaan
sopiihan se

itsekin olin tänään sunnuntaisella ratsastustunnillani
kyllä oli taas kivaa
selkä märkänä kotiin tullaan joka kerta
hommia saa tehdä ja hyvä niin
tänään pääsin sitten jo laukan makuun
ja täytyy sanoa, että hienoa oli
iso hevonen kun nostaa laukan,
 niin tunne on mitä mahtavin :))



itse käyn kerran viikossa tunnilla,
mutta onneksi saan olla Emman tunneilla mukana 
hevosia laittamassa tunnille ja tunnilta pois
tykkään vaan niin paljon hevosen kanssa työskentelystä
ja varsinkin kun huomaa, että uskallusta ja tietotaitoa on tullut rutkasti lisää
niin tokihan se kannustaa  :)
vois sanoa, että tämä on mulle sellainen voimaharrastus
saan siitä niinpaljon hyvää energiaa ja
tallille jää kyllä suurin osa huolista ja murheista.

Millaisia voimaa antavia harrastuksia teillä on?

näillä mietteillä kohti uutta viikkoa
voikaatte hyvin
jaana

lauantai 24. marraskuuta 2012

Päivistä parhaimpia


on sellaiset
jotka saa viettää hyvien ystävien seurassa
piipahdus  Adalmiinan Helmessä
 hyvää ruokaa
seurustelua
 keskustelua
 maailman parannusta
eikä tarvi lähteä mihinkään
olla vaan omassa kodissa
niin 
Parasta




kiitos 
Sirke ja Markku
<3
otetaan pian uusiksi




nyt on mamman olo kuin kuvan tontulla
kädet seläntaakse
raukea katse kohti kynttilänvaloa
hiljaa
ihan hiljaa
soi 
Samulin uusi joululevy
ihana valo

nautinnollista lauantaita
tutut ja tuntemattomat

jaana

tiistai 20. marraskuuta 2012

ihan tässä mammakin punastuu


kera tuvan verhojen
ny alkaa olla tuvassa jo joulua
juu
jonkun mielestä liikaa ja liian aikaisin
mun 
mielestä ei todellakaan vielä tarpeeksi
ja hiukan aiemmin olis jo voinu :)




vähän näyttää olevan kaikki vielä vinksinvonksin
mutta
niin on ollut koko perhekin
pienenihmisen perässä kun mennään ja touhutaan
niin ei meinaa keritä mittään muuta




mutta niinkus huomaatte
hengissä ollaan ja sisustellaan suurella syrämmellä
...aina välissä...






jääkaapin oveen tilasin ihanasta virkkuukoukkunen nettikaupasta
hauskat kortit, jotka pysyy itellään seinässä
tekstit on niin mainiot
ja vielä hyvät ohjeet
:)



mun ihan ykkönen on 

"oliks miul äsken joku ajatus päässä"

siltä se välillä tuntuu että ajatuksetkin pitäis kirjata keltasille liimalapuille



mutta joulu tulla jollottaa 
vaiks en tekis yhtään mittään sen eteen
nauttisin vaan välillä kupposen glögiä kera torttusen

juu niin mä teen
tehkää tekin
jaana

torstai 15. marraskuuta 2012

Duunaa Ihan Yksin
















mulla tuli tänään sellanen älynväläys kun tuossa tuvassa istuskelin
ja tätä harmaata kaappia kattelin
että jospa laittaisin ikkunoihin Ikean lahjapaperia
varsinkin kun sävy natsaa niin hyvin meidän tuvan väreihin

tuumasta toimeen ja hetimiten
kakspuoleisella teipillä kiinnittelin
ja kiva tuli
tosin nuppiloiden väri meni ihan liian punaseksi
..joudun kyllä vetäseen mustaa päälle kun löydän jostain..

vielä kun tuossa männäpäivänä raahasin taas kerran!
lipaston tupahan, niin johan sinne takaseinillekin paperia kiinnittelin
kivasti tykkään siitäkin :)

Mä oon sellanen että en aina pysy tässä netti maailman hienosäädöissä mukana
ja monenmonta kertaa silmiin on pistänyt hienolta näyttävä kirjainyhdistelmä
DIY
joka laitellaan mielellään kaikenlaisen kivan tekemisen loppuun
lapsilta sitä sitten kyselemään, jotta josko joku tietäisi mitä se sitten tarkoittaa???

ja näin se sitten meillä menee
DIY
Duunaa Ihan Yksin
jep jep

:))

täällä duunaili
jaana
ja ei todellakaan yksin ;)

niin mahtavasti jaksatte Amandan Tuvalla kyläillä
ja kommentteja jättää!!!
Ihania Ootte!!

tiistai 13. marraskuuta 2012

tykytystä ilmassa


juu ei meidän elukoilla kuiteskaan
vaan
mammalla itsellä



harmittavaa tykytystä ja jumpsutusta
siis syrämmessä
olin jo hippasen huolestunut kun pulssi huitelee omiaan
muljahtelee ja pompottelee miten sattuu



pitihän sitä sitten lekurillekin mainostaa
ja ressin piikkiin sitten taitaa mennä :(
ressin
voi veljet,
 yritä tässä nyt hiljentää, kun on kokoajan satarautaa kuumana
ja loput odottaa :)



tämä on ollut niin vauhdikas syksy,
että kroppa sanoo näin, että yritäs mamma ny rauhoittaa menoa
juu yritetään yritetään
mutta ei se näin isossa perheessä ole ihan napinpainalluksen takana
ja 
kun lekuri kyseli tuota sairaslomantarvetta
...meitä molempia alkoi naurattaa..



kyllä se tästä mamman syränki rauhoittuu
kun aikaa kuluu
 asiat alkaa kulkemaan omalla painollaan
ja
ulkona paistaa aurinko
:)


niin kauankuin riittää
uskoa
toivoa
ja
rakkautta
ei elämässä ole mitään hätää

vaiks välillä nämä keskeneräiset rojektit tuppaa
sapettamaan
mutta ei kovin pahasti kun se sappikin on onneksi poistettu ;)

tykytellen huomiseen
jaana

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

vanhat kulhot















saa mun sydämmen läpättämään
niitä ei voi koskaan olla liikaa
vai voiko ;)
kirpparilla ne suorastaan kutsuu luokseen
mutta
liikaa en niistä suostu maksamaan
sen olen päättänyt jo keräilyä aloittaessa
ja mulle kyllä kelpaa jo hippasen aikaanähnyt astiakin
sehän vain kertoo eletystä elämästä :)

mistäs te tykkäätte niin että on oikein vaikea vastustaa ?

näillä mietteillä kipaisen peittelykierrokselle
tärkeitä juttuja
jotka ei voi odottaa

nat nat
jaana

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

marraskuun ilta


tuntuu melkein liiankin pitkälle
miten sitä taas tottuu näihin piiiitkiiiin pimeisiin iltoihin




vanha talonpoikais sänky siirty tupaan tässä muutama aika sitten
lapset tykkää siinä istuskella




minä en todellakaan ole mikään askartelija taikka
asetelmien tekijä :)
mutta nämä sarvet jotenkin vaan innosti kokeilemaan jotain
aattelin kyllä hakea havuja siihen seuraksi niin tulee jotenkin jouluisempi juttu 
tämä ihanan huovutetut tontun ostin yhdeltä myyntipalstalta
aikas suloinen makoilija








painava tarjotin ja hirvi lähti mukaan kirpparilta





tunnelmallista 
sunnuntaita
teille 
toivottelee

jaana

ja kaunis kiitos kaikista Onnitteluista :)

ps.
jos joku mahtoi kurkata maalla-lehden viimeistä aukeamaa
niin sieltä saattoi kurkistaa tuttu naama ;)

perjantai 2. marraskuuta 2012

äitinä ja isänä


Nasu tuli takaa
Puhin vierelle.
"Puh!" kuiskasi hän.
"No mitä?"
"Ei Mitään", sanoi Nasu ja
otti Puhin käpälästä kiinni.
"Tarkistin vain että olet siinä."

tämä teksti kuvailee hyvin meidän perheen viime aikaisia tuntoja
Amandan tuvalla kuulostellaan pitkästä aikaa
pienten jalkojen tepsutusta
kuiskaillaan hiljaa 
kurkitaan toinen toisiamme
hymyillään ja hymähdellään
.....
meille on tullut kotiin pieni ihminen

tunteet ovat pinnassa
herkkiä hetkiä
kosketuksia
iloa
ja 
ihmetystä


äitinä ja isänä
elämän perustehtävän edessä 

kaikkea hyvää viikonloppuunne 
toivoo
jaana