maanantai 31. elokuuta 2015

samalla kun mennään ovesta tupahan


voin hiukan kertoilla lisää itsestäni

Mun lapsuuteen tuolla keskipohjanmaalla vaikutti hyvin voimakkaasti
körttiläisyys
Pienestä tytöstä istuin vanhempien kanssa seuroissa ihmisten tuvilla,
kesän kohokohta oli herättäjäseurat jossain päin suomea
Tässä kuvassa ollaan hyvin vanhassa ajassa,
mahdanko olla edes vielä mukana...

Siihen aikaan esim. punainen väri oli tosi pahaksi
sitä ei saanut näkyä missään muodossa...
Joskus oikein naurattaa ajatus, että mitähän ne kaikki edesmenneet vanhat
sukulaiset yms. aattelisivat kun mun tämänhetkinen sisustusväri on vahva punainen...
Tosin onhan se muuttunut, 
omat vanhempani on muuttuneet aikojen saatossa
niin varmaan myös itse herännäisyys...

Mutta hyvin lämmöllä muistelen näitä aikoja
Olisi myös ihana joskus ennättää herättäjäjuhlille muistelemaan menneitä
voin välillä vieläkin muistaa ne tuoksut,
kun pystytettiin kupoliteltta vasta-ajetun pellon pientareelle
tuhansien muiden sekaan
Siellä oli lapsilla paljon kavereita, ja solmittiimpa siellä ne ensimmäiset
ihastuksetkin :)











Mutta tosiaan 
punaista näkyy meillä muodossa jos toisess
Tuvan värityksenä on kesästä jouluun lämmin punainen :)

Antaa mulle tosi paljon energiaa ja hyvää mieltä!

Jatketaan harjoituksia...
täällä muksut koulussa ja eskarissa
meillä miehen kanssa muutama tunti kaksin
...mitäs sitä keksittäis...
;)

jaana

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kun astut sisään ovesta tästä


...oot mun maailmassa...

Mä voisin itseni esitellä uudestaan
eikait kertaus haittaa ollenkaan

Hei
Mä oon Jaana

kuvassa tosin tummatkutrit
nyt ne jo vaaleina keikkuu



On monta roolia mulla;
äiti on niistä rakkain
vaimo tulee hyväksi kakkoseksi
tytär seuraa kolmosena
anoppikokelaskin taidan olla
miniästä puhumattakaan
mamma olen meidän eläimille
ystävä mun ystäville
kaveri kavereille


tuskin edes tarttee mainita;
huushollarska
keittäjä
mitä näitä nyt onkaan
.....




Mulle rakkainta elämässä on meidän lapset
 meillähän niitä piisaa
lapsia
omia ja melkein omia
maailmalle lähteneitä omia ja melkein omia
kaikki yhtä rakkaita <3



Koti
paikka vailla vertaa
mun näköinen
väriä ja iloa pursuava
rakkailla tavaroilla lastattu
paikka missä silmä ja sielu lepää




Syksyllähän yleensä
alkaa kaikki alusta
ainakin niin lehdet toitottaa
salille sieltä laiskamadot
jnejnejne

No jos mä nyt aloittaisin tän blogin sitten vaikka alusta
Kertomalla itsestäni
siitähän kaikki lähtee

Nyt ollaan päästy 
ovesta sisälle
matkan teko jatkuu
aiheena 
Jaana
...

Ollaan kuulolla :)

...mää lähden laskeen "lampaat"...
niillä on tapana lisääntyä, kun on hetken poissa näkyvistä :)

jaana

sunnuntai 23. elokuuta 2015

hyvä syy???



Olen totaalisen pulassa tämän blogin suhteen...

Nyt haluaisin teiltä yhden hyvä syyn miksi tätä jatkaisin??
tai voihan se olla syy myös ettei kannata jatkaa??
:)

Tuntuu, että täällä kyllä käy lukijoita,
mutta mutta 
jotain tästä puuttuu...

Auttakaa pliis :)

t. jaana

torstai 13. elokuuta 2015

Kun poika kotoa lähti


...ja vei mukanaan meidän Ektorp soffan ja rahin :)

Aikas haikea fiilis oli taas kerran, kun keskimmäinen ikioma
lähti muuttokuormansa kanssa omaan asuntoon
mukana oma neitonsa
Ennättivät yhdessä asustaa meillä jo lähes kaksi vuotta

Niin se aika kulkee kulkuaan...
vaikka jäihän mulle tänne vielä näitä aikas monta :)






Soffan virkaa toimittaa nyt tämä vanha puusoffa

Mulla on iso haave siitä nahkaisesta chester soffasta
mutta sitä haavetta saa aikas kauan kasvatella
on ne sen verran kalliita :D

















Täällä nautitaan viimeisestä vapaasta viikosta ennen koulun alkua
kivat on kelit, aurinkoa ja lämpöä!

terkkuja sinne!!
jaana

maanantai 10. elokuuta 2015

suppailua Hangossa





...harrasti mies ja neitokainen...

oltiin viettämässä meidän kesäloma viikonloppua Hangossa fammun luona
ihan oman perheen kesken

ihana kuuma hellekeli saapui ja Hanko näytti parastaan
rannat, bulevardi, satama...
niin Kaunista <3









kotona taas ja viimeinen kokonainen kesälomaviikko alkanut lapsilla
yksi neito lähtee jo tällä viikolla opiskelemaan

nythän se kesäkin sitten vihdoin saapui
ja kyllä siitä sitten nautitaankin

tosin illat ja yöt alkaa olla syksyisen viileitä
sitä kohti tässä ollaan kovaa vauhtia menossa
mutta
vielä on lämpöä jäljellä!!

aurinkoisin terkuin
jaana

torstai 6. elokuuta 2015

torstai huomenet tuvalta







Tämän ihanan kaunokaisen...siis astia telineen
ostin viimekuussa
Tykkään niin :)

Täällä arki rullailee kovaa vauhtia
Tänään aloitan taas heppailun parin kuukauden tauon jälkeen
Hieman jänskättää, että miten mamman käy,
löydänkö itteni horsmia haistelemasta :D

Meillä on Hiostavan Kuuma Keli!!
Yön sateet nousee höyrynä ilmaan ja kostuttaa kaiken sisällä ja ulkona

Mutta Ihana Lämpö
Olo on kuin Thaimaan kakkoskodin höyryissä :)

Helleterkuin
Jaana

tiistai 4. elokuuta 2015

Hei Hei Heinäkuu

























Ihaniin muistoihin talletan heinäkuun
Paljon mahtui kuukauteen tuohon

Nyt katseet ja mieli kotimaisemissa
Tästä on hyvä jatkaa tätä ihanan helteisenä alkanutta elokuuta

Yritän tännekin päästä hiukan useammin
onhan sentään toimiva netti aikas iso asia :)

Vielä On Kesää Jäljellä

Puss Puss
jaana