lauantai 14. tammikuuta 2017

Hangon myrsky ja Arvonnan voittaja








Kävimme katsomassa miehen kanssa Hangon myrskyä. Olihan se aikamoinen.
Tuuli niin kovaa, ettei meinannut pystyssä pysyä!!

Lähes kaikki kuvat mitä sieltä otin meni piloille..tuuli toi mukanaan semmoisen kosteuden, että vasta jälkikäteen huomasin linssin olleen ihan huurussa!

Muutama ihminen meidän lisäksi uskalsi uhmata tuulta ja tuiskua.

Nyt on tuulet menneet menojaan. Meillä täällä on sellainen pieni lumi maassa ja mittari vaihtelee nollan molemmin puolin. Lisää lunta kyllä haluaisin, pääsis lapset harrastamaan talviurheilulajeja.

Arvonnan voittajakin on selvillä. Meillä pikku-ukko toimi onnettarena.
Ihania unelmia olitte kirjoitelleet. Kaikille niille toivotaan suotuisia tuulia <3



 

Unelmien vuosi kalenterin voitti allaoleva kommentti;


Upea kalenteri ja ihania kuvia!

Olen aivan samaa mieltä, ettei elämän tarvitse olla täydellistä, jotta voisi olla onnellinen. Elämä rakkaan erityislapsen kanssa on viimeistään tämän opettanut. Yksi lapsen kokonainen koulupäivä tässä tilanteessa, on jo aihe kiitollisuuteen omalla kohdallani.

Aurinkoista talven jatkoa kaikille ja koitetaan jaksaa :)

T. Pirre  


Kiitos Pirre unelmasi jakamisesta <3
lähetätkö minulle osoite tietosi;
jaana.strom@pkamanda.fi

Jatketaan unelmointia ja välillä niiden toteuttamistakin..




Tässä kuvassa toteutuu yksi iso unelma.
Tänään oli meidän Emman ja Luzak eli Luka ponin ensimmäiset yhteiset kisat.
Luka on mestaruustason poni, kilpaillut mm. Helsinki horse showssa,
ja on nyt meidän poni.
Täsmä opettaja ihan kaikessa.
Opettaa rauhallisuutta, keskittymistä, tahtoa jnejne
Sekä antaa vastineeksi kaiken taitonsa ja rakkautensa.
Hienosti meni koulukisa, ponisarjassa tuli mitali ja ruusuke :)





Meidän ensimmäinen unelma on Silver hevonen.
Ollut meillä jo pari ikimuistoista vuotta :)
Opetus hevonen, joka ei päästä ketään helpolla.
Tänäänkin traileriin lastatessa, otti ohjat omiin käsiin,
jä päätti käydä kaikessa varustuksessa pienen lenkin pellolla...huoh :D

Ihana pakkaus hänkin <3
Ruusuke mitali tuli myös tälle parivaljakolle!

Huomenna jatkuu uusien unelmien toteuttaminen estekisojen merkeissä.


Unelmoidaan isosti
ja
pienesti
kunhan unelmoidaan
<3

jaana 


tiistai 10. tammikuuta 2017

Unelmieni vuosi 2017 ja arvonta


Olen ihan rakastunut tähän super kauniiseen kalenteriin.
Joka ei ole mikä tahansa almanakka...
vaan sinne merkitään kaikkea kaunista.

Tässä kalenterissa on niin kauniit valokuvat, ihanat tekstit
ja aarrekartta omille unelmille.




Kuvat ovat kauniita ja siellä on myös ihania kuvia minulle niin 
rakkaasta Hangosta.




Olen alkanut jo täyttämään kalenteria.
Unelmia on helppo kirjoittaa ylös, niitähän meillä jokaisella on
mutta
nämä kiitollisuuden aiheet ovat jotenkin tuottaneet hankaluuksia
ehkä yritän miettiä niitä liian vakavasti

voisihan sitä olla tänään kiitollinen siitä, 
että
sain syödä hyvää kasvisruokaa
mies lähti neidon kanssa tallille, sain jäädä kotiin 
äitini oli hyvällä tuulella kun kävimme hänelle kaupassa

vaikkapa näin
:)



Yllä oleva lause on niin totta.
Tänään ensin ajattelin, että tästä ei tule hyvä päivä.
 Minua alkoi huimaamaan jo heti aamusta.
Eihän päivä voi olla hyvä, kun elämää hankaloittaa joku ikävä oire...

Yritin palauttaa mieliini, 
että
minun huimaus ei johdu mistään pahemmasta,
paljon huonomminkin voisi asiat olla
Ja
näin päädyin taas kerran tähän samaan tekstiin
"elämä voi olla onnellista, vaikka se ei olisikaan täydellistä"

Vai mitäpä olette mieltä?





Tästä kuvasta minulle tulee niin onnellinen olo.
Kesätuulessa hulmuavat verhot,
vanhan kamarin ikkunassa.
Taustalla auringon lämpö ja vihreys.

Ihanat 
Frida ja Merja
ovat toteuttaneet tämän kalenterin


yllä olevasta linkistä löytyy heidän kotisivut

minä tykkään 
ja
 palaan kalenterin pariin lähes joka päivä

jaana 

ps
minulla on yksi ylimääräinen kalenteri
olisi kiva antaa se sinulle
kerro minulle oma pieni tai iso unelmasi
ja 
jos sattuisit olemaan lukijani
niin kalenterin mahdollisuus tulla juuri sinulle
on tuplasti parempi

pps
tämä ei ole sponsoroitu juttu
ihan vaan minulta sinulle
:)  


tulin viel huikkaamaan,
että perjantai-iltana arvotaan kalenteri
joten siihen asti
laittakaa kommenttia tulemaan :)  

maanantai 9. tammikuuta 2017

Suomen Kaunein Koti



Taas alkoi tämä hermoja raastava, kipakoita kommentteja aikaansaava, 
mutta silti niin pakko katsoa ohjelma...Suomen Kaunein Koti!

On se kumma, vaikka kuinka rauhassa sitä asetun katsomaan, niin johan kohta ääni nousee, kipinät lentävät..ja lopuksi seison telkkarin edessä vimmatusti selostaen :)

 



Myönnän, tämä ohjelma käy minulla tunteisiin. Ja en oikeasti ymmärrä miksi.
Mun on vaan ihan pakko päästä retostelemaan toimittajien tapa puhua, katsoa koteja yms.  Ja kodit sitten, ne on ihan pakko myös puhua puhki. Älytöntä, noloa juu sitäkin...ja lapset tietää heti mikä ilta on kyseessä...hieman varuillaan istuvat (kyllä lähes kaikki) soffilla ja tapittavat Suomen Kauneinta Kotia.

Välillä mietin, millaisen mallin heille annan...mutta eikait tämä ihan paha voi olla...vaikka nyt hieman hiillynkin mutta ihan asiasta..tai välillä hieman asian vierestä, mutta kuitenkin :)

 



Mutta mitä onkaan tulossa, kun tämä ihan ensimmäinen jakso sai minut lähes poistolalta!!  Minulle selvisi (mies avitti) että tämä voittaja koti Paraisilta on hotelli villa reuter!! siis mitä, onko se silloin koti? tai vaikka olisi myös koti, niin mielestäni se olisi pitänyt kertoa ohjelmassa??
Ai että sapettaa. Ja kun vielä tykkäsin siitä ihan kamalasti, niin se sapettaa vielä enemmän!! Ja edelleen tykkään siitä talosta..tai siitä lasiterassista..ihanasta tiili kellarista...Oih ja voih!!
Tykkäsin kyllä niistä kahdesta muustakin talosta. Ihania olivat nekin.

Ja miten sitä sitten heti tämän ohjelman aikana jo alkaa katsella omaa kotia "sillä" silmällä...tuokin pitäisi korjata, sisustus meillä ihan kamala, voi mitkä tapetit meillä on, väriä liikaa, puuttuuko persoona, vai onko persoonaa liikaa!!

Ja kaikki tuo vain siksi, kun nyt taas alkoi tuo Suomen Kaunein Koti!!

Ja eihän mun tarttis tuohtua
ei meidän koti ole tuolla kaikkien katsottavana
mutta
joku tässä ohjelmassa on
kun meinaa hermostua niin paljon
:)
paras olis vaan katsoa pikkukakkosta!!

jaana

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

välitilinpäätös












Vai mikä nyt on meneillään, päänsisällä ja pään ulkopuolella. Kovasti olis haluja johonkin muutokseen. Pysyvään ja mukavaan. Jokaisella elämän alueella.
Mutta kun mikään ei oikein nyt suju..ei lähde liitoon niinsanotusti.

Tämä on tätä jokavuotista kipuilua, kunnes olotila rauhoittuu ja taas ollaan perus tyytyväisiä..luulisin :)
Jokapaikka suoltaa että pitäisi tehdä sellainen ja tällainen elämän muutos. Sisustaa koti nyt näillä väreillä. Vaihtaa kampaus tällaiseksi. Ja tietysti aloittaa uusivuosi kuntoremontilla, ruokaremontilla jne...

Ja minä vielä luen näitä oikein innolla. Yritän ottaa sieltä intoa tähän omaan elämään. Mutta kun se into ei vain riitä, kun tahtotila puuttuu!!
Ja sitä ei myy kukaan :(

Joten tilauksessa olis hyvällä minäkuvalla varustettu tahtotila. Tulis jokapäiväiseen käyttöön, lähinnä itselle...voisin lainata myös välillä miehelle.

Jos tiedätte mistä niitä saa, niin vinkkejä voi antaa!!

Luin juuri että
"joka päivä on uusi alku"
miksi sitten minusta tuntuu, että junnaan paikoillani!!??

Ja tähän samaan liittyy myös tämä minun Marittaminen.
Se lähti lentoon, ja nyt on tipahtanut ihan kokonaan siiviltään.
Minä Hukun Tähän Tavaraan!!

En vaan enää jaksaisi kantaa sitä kirpparille, antaa kierrätykseen...
Tekis mieli laittaa lappu kaupan seinälle
"hakekaa mitä haluatte"

Hih
Että tämmöinen välitilinpäätös tällä kertaa
:)

ei oteta niin vakavasti
en minäkään

jaana